Sparraajan motivaattorina antamisen ja auttamisen ilo

Julkaistu 13.5.2016

Katja Noponen on iloinen ja energinen nainen, jolla riittää virtaa muillekin asti. Tämän kevään aikana hän on ehtinyt sparraamaan growthFactor-ohjelmassa seitsemän naisen ryhmää kerran kuussa, vaikka omankin yrityksen pyörittämiseen on kuulunut paljon vauhtia ja vipinää.

Katja_Noponen.jpg- Tämmöistä ohjelmaa olisin ehdottomasti tarvinnut itsekin yrittäjyyden alkumetreillä. Naiskasvuyrittäjiä on ylipäätänsäkin Suomessa aika vähän, siksi halusin antaa oman panokseni ja tukeni tälle ohjelmalle. Ei siis ollut lainkaan vaikea päätös lähteä mukaan. Olin oikein otettu ja iloinen siitä, että minua pyydettiin sparraajaksi, kertoo vapaaehtoisperiaatteella sparrausryhmäänsä luotsaava Katja.

Katja on perustanut Katja Noponen Oy:n 26-vuotiaana ja yritys on nyt Suomen suurin yksityinen ammatillista kuntoutusta tuottava yritys. Katja on monesti palkittu kasvuyrittäjä, hän on mm. valtakunnallinen vuoden yrittäjänainen ja lisäksi hänet on valittu mm. vuoden nuoreksi johtajaksi ja yrittäjäksi. 

Katja kertoo, että hän on itsekin saanut sparraustapaamisista paljon. Yhteisistä keskusteluista saa ideoita omaan bisnekseen ja ne tuovat mieleen myös muistoja omalta alkutaipaleelta – niiltä hetkiltä, kun asiat olivat vielä avoinna ja yrityksen suunta mietinnässä.

- Olen aina ollut sitä mieltä, että niin pitää toimia kuin itse puhuu. Sparrauspäivien aikana kirkastuu myös omat ajatukset, kun asioita käydään läpi niin monesta eri näkökulmasta. 

growthFactor-ohjelman päätöspäivä on kesäkuussa, joten vielä on yhteisiä tapaamisia jäljellä. Katja sanoo, että tähän mennessä on ammennettu tietoa akuuttiin tiedonjanoon, mutta loppujakso menee yksityiskohtaisemmissa yrityksen kehittämiseen liittyvissä aihepiireissä. 

- Tulevien tapaamisten aikana mietitään jokaisen kanssa seuraavat stepit, eli kuinka tästä jatketaan eteenpäin. Sitten se on jokaisen osallistujan omissa käsissä, että miten tulokset konkretisoituvat.