Sparrauksella vauhtia yrityksen kasvuun

Julkaistu 12.5.2016

Miia Porkkala toimii fFactor-hankkeen growthFactor-ohjelmassa yhtenä sparraajana. Ohjelman tavoitteena on vauhdittaa yrityksen kasvua sekä kehittää osallistujan omaa osaamista yrittäjänä ja johtajana. Yhdessä sparraajan ja koko ryhmän kanssa analysoidaan jokaisen osallistujan toimintaa laajemmasta näkökulmasta ja etsitään toimintamalleja ja näkökulmia yrityksen kohtaamiin haasteisiin ja mahdollisuuksiin.

Mia_Porkkala.jpg

- Yksi isoin anti on koko ryhmän kesken käydyt, luottamukselliset keskustelut. Sparraajan roolina on antaa ryhmälle kasvua edistävää pohtimista, haastavia, kokemukseen pohjautuvia vinkkejä sekä uusia ajatuksia yrityksen kasvun ja kehittämisen edistämiseen, Miia Porkkala kertoo.

Miia on toisen polven perheyrittäjä. Nykyisin hän työskentelee AhoGroup-yhtiöryppään hallituksen puheenjohtajana. Sitä ennen hän toimi perheyhtiön Rukakeskus Groupin toimitusjohtajana.

growthFactor-ohjelman sparraajat toimivat täysin vapaaehtoisperiaatteella, joten väkisinkin kiinnostaa, mikä motivoi naista lentämään etelästä pohjoiseen kerran kuussa. 

- Olen pitkään miettinyt josko mentorointi olisi minulle mielekäs tapa jakaa kokemuksiani ja tässä siihen tarjoutui upea tilaisuus. Siksi oli helppoa lähteä mukaan. On erittäin mielenkiintoista seurata eri elinkaaren vaiheessa olevia yrityksiä ja yrittäjiä. Olen saanut tästä keväästä itsekin paljon virtaa.  

Sparrauskertoja on nyt takana useampia, joten pahimmat tuskanparahdukset ja paineet on päästelty ulos. Nyt sparrattavilla on enemmän kokonaisvaltaista näkemystä ja myös ryhmän sisäinen sparraus toimii. 

- Sparrauksen tarve vähenee kevään edetessä ja työskentelystä tulee analyyttisempaa. Monta ahaa-elämystä on syntynyt matkan varrella, sparraajana on mahtavaa nähdä, kun lamppu syttyy.